Videot

Jyväskylä 2.0

Sekalaista

Listaanpa tähän muutaman uuden videon tässä muistaessani.


Jyväskylän kaupungille tehdyn liikuntahaastevideosarjan ensimmäisessä osassa tutustuttiin Harjun portaisiin. Tämä versio on lyhyt ja ytimekäs, mennen suoraan asiaan.


Älä kysy miten päädyin iskelmäfestivaaleille, mutta kovin kivaa ei ollut. Tulos oli tässä:


Keväällä kävimme tutustumassa salaiseen paikkaan etelässä, siltä reissulta ei kaikki palaa.


Ja loppuun vielä joku musavideo piristykseksi.

Kuokkalan silta

Ja seuraavana vuorossa olisikin sitten video jyväskyläläisten komeasta sillasta.

1440p, 2560 x 1440 24fps.

Voimala 17

Merkillinen vanha voimalaitos, jonka koneet ovat jo aikoja sitten sammuneet, ei toivota vierailijaa tervetulleeksi muuten kuin epämääräisin äänin, jotka kantautuvat syvältä kellarikerrosten uumenista samalla kun tuuli yrittää suostutella väsyneitä kattopeltejä mukaansa. Äänimaailma on mielenkiintoinen, kun sulkee silmät tai sammuttaa taskulampun ja jää kunnolla kuuntelemaan.

Kuka olikaan se, joka lähtiessään ruuvasi irti kaikki sulakkeet, ja tekikö hän huolellista työtä viimeisenä päivänään? Vaimea hurina, jota en aivan pysty paikallistamaan, saa miettimään, josko jotain olisi jäänyt kytemään.

1440p, 2560 x 1440 24fps.

Go to Top